Oli Ukko Maahinen,
Kolin kalliolta katsahti.
Näkymää katsuessa, neitosen,
uimassa havaitsi.
Silmiänsä neitosessa lepuutti, ja suloista laulua
korviinsa laskeskeli.
Neitonen uimasta nousi
ja heleää ihoansa kuun
valossa hoisi.

Tuli rannalle nuori mies,
partakaan ei leuan alla lie
Ei hattua, ei myssyä, ei huivia, ei pipoa,
vain katse jossa neitonen suli

Mies neitosen rannalta kantaa,
lempensä neitokainen
nuorukaiselle antaa.
Katsoi Ukko lempeä nuorta, muisti ikänsä, kasvonsa ryppyistä kuorta
Tästä Ukko murehtui paljon ja päätti:
puukolla kalliot haljon.

Äänensä jylyllä vuoret halkaisi,
Ukoksi ja Akaksi ne nimitti.
Kämmenensä syrjällä saaria siirteli ja
rannan metsän reunaan piirteli.
Tuosta ajasta aikaa vierinyt on,
mutta tarinan jäljet Kolilla vieläkin on.

Siitä syystä lempiväiset, uudestaan ja
uudestaan Kolille ajaa
ja lemmenvaloja toisilleen valaa
Iällä mitään väliä ei lie,
Kolille kulkee aina yksi tie.
Halu vain tuntea lemmen nuoren,
syleilyssä vuoren, jos sulla on
Kolille sä silloin tullos, ja
lempeä voit ostaa vaikka pullos.

Laadukkaat lahjat Kolilta on tae
ne kaupastamme edukkaasti hae.